Koneurakointi Neliveto Oy
Juha Varpa, Roger Huikuri, Juha Aalto ja Tuija Laakso perustivat Koneurakointi Neliveto Oy:n vuoden 2007 alussa. Tätä ennen yrittäjät olivat harjoittaneet koneurakointia maatalouden sivuelinkeinona viitisen vuotta. Lisäksi heillä on alan koulutus.
Yritys sijaitsee Mäntsälässä Kaukalammen kylässä Lähteenmäen tilalla. Kaikki yrittäjät ovat kotoisin maalta ja arvostavat maataloutta ja siihen liittyviä sivuelinkeinoja. He pyrkivät jatkuvasti kehittämään yrityksen toimintaa ja itseään, jotta voivat vastata tuleviin haasteisiin.
Henkilökuvaus:
Juha Varpa
Varpa on kotoisin viljatilalta Mäntsälästä. Hän on ollut pienestä pitäen mukana maataloustöissä. Tillalla on sukupolvenvaihdos tehty vuodenvaihteessa 2011.
Varpa on käynyt maatalouskoulun eli on maanviljelysteknikko ja samalla maatalouskoneasentaja erikoistumisalanaan Valtra-traktorit. Nykyään hän on töissä Agrimarketissa varaosamyyjänä.

Roger Huikuri
Huikuri on kotoisin maalta Pernajasta. Koulutukseltaan hän on maanviljelysteknikko ja käynyt myös Valtran maatalouskoneasentajan linjan.
Tällä hetkellä Huikuri on töissä kuljetusfirmassa kuskina ja huoltomiehenä. Kuljetusfirman omistaja omistaa maatilan, jossa Huikuri niin ikään on töissä.

Tuija Laakso
Laakso on kotoisin Askolasta viljatilalta. Hän on ollut pienestä pitäen eläinten ja maatalouden kanssa tekemisissä. Laakso muutti Mäntsälään ja kouluttautui maanviljelysteknikoksi. Samalla hän kävi maaseutuyrittäjälinjan ja on työllistynyt omalle alalleen.
Kaikki yrittäjät ovat palveluhenkisiä ja hyvä asiakaspalvelu on heille tärkeä asia!

Kaikki yrittäjät ovat palveluhenkisiä ja hyvä asiakaspalvelu on heille tärkeä asia!

Sähköposti: info@koneurakointineliveto.com